– Kuluttajien luottamus on ollut heikkoa jo lähes kolmen vuoden ajan. Arvio omasta taloudesta on nytkin heikko, odotukset ...
– Vakavalla naamalla ei voi puhua ”sattumista” tai ”vahingoista”, kun koko ajan Itämerellä kaapeleita katkeilee. Myöskään ...
Yksityisyysohjelmistoja valmistava liettualainen NordVPN on testannut, salakuuntelevatko älypuhelimet käyttäjiään. Asiasta ...
– Reseptilääkemyynti on muuttunut jo monille apteekeille kannattamattomaksi, jonka vuoksi itsehoitolääkkeillä on aiempaa ...
Päivä on myös Auschwitzin keskitysleirin vapautuksen 80. vuosipäivä.
Liikenteen ja erityisesti henkilöautoilun päästöt vähenevät koko ajan ja autokantaa uudistamalla voidaan päästöjen vähenemistä kiihdyttää entisestään. Helsingissä on jo nyt suuri osa Suomen ...
Vezhenistä otettujen kuvien perusteella sen toinen ankkuri vaikuttaa vaurioituneen. Aftonbladetin ja TV4:n mukaan siitä puuttuu toinen sakara. Aluksesta otetuissa aiemmissa kuvissa ankkuri on ehjä.
Venäläinen ”tutkimusalus” Yantar saapui viime viikolla Britannian rannikolle. Sitä valvomaan lähetettiin oitis kaksi Britannian laivaston alusta. Yantaria käytetään tiettävästi erilaiseen ...
– Olennaista on päästörajoitusalueen fiksu ja reilu toteutus osana liikennepolitiikkaa. Kyse ei ole vain ilmastopäästöistä, vaan myös terveyden, turvallisuuden ja viihtyisyyden parantamisesta.
Vladimir Putinin avustajakunnassa jännitetään Venäjän presidentin mahdollista tapaamista Yhdysvaltojen Donald Trumpin kanssa, ...
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra esitteli maanantaina puolueensa ohjelmaa kevään kunta- ja ...
Keskustelu mahdollisesta polttomoottoriautojen kieltämisestä käy Helsingissä kuumana. Kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) sanoi lauantaina Helsingin Sanomissa ...